Siirry sisältöön

Valokaapeli

Paimensaaren asukasyhdistys rakensi Savitaipaleen haja-asutusalueelle valokaapeliverkon, joka liitettiin teleoperaattorin verkkoon tammikuussa 2014. Verkko rakennettiin pitkälti talkoilla.

Valmistui
Tammikuussa 2014, laajennus 31.10.2014. Projekti päättyi 30.11.2014.
Liittymiä
92, joista käytössä 63. Päärunkokaapelissa on varauduttu 96 liittyjään, ja kapasiteetti voidaan kaksinkertaistaa.
Kokonaiskustannukset
210 792 €. ELY-keskuksen tuki 70 % tukikelpoisista kustannuksista, enintään 119 000 €, joka käytettiin kokonaan.
Hyväksytty valmiiksi
ELY-keskus 21.1.2015
Käyttöönottojuhla
24.1.2014 Suvannossa

Kohderyhmänä ja hyödynsaajana ovat Paimensaaren, Hakamäen ja Kuhaniemen vakituiset asukkaat ja niin sanotun kakkosasunnon asukkaat sekä alueen yrittäjät. Verkkoon on liittynyt myös Savitaipaleen kunnan ja seurakunnan kiinteistöjä, palveluyrittäjiä ja yhdistyksiä.

Hankkeen tavoitteena oli säilyttää Paimensaari elinvoimaisena kylänä, jossa syntyy myös uutta yritystoimintaa. Kunnan, valtion ja terveydenhuollon palvelut ovat siirtyneet verkkoon, ja valokaapeliliittymä auttaa ikäihmisiä asumaan kotonaan entistä kauemmin. Nyt ihmisten ei tarvitse matkustaa palavereihin autolla, vaan töitä voi tehdä Paimensaaressa yhtä helposti kuin kaupungissa.

Liittymän hankkiminen

Verkkoon voi yhä tilata liittymän asukasyhdistykseltä, mutta ELY-tukea ei ole enää käytettävissä. Paimensaaren verkon alueella on vielä useita tontteja, joihin kuitua ei ole toteutettu — kuituverkossa on reserviä ja liittymä on saatavissa kaikille.

Uusi liittymä
1 990 € + rakentamiskustannukset, jotka Paimensaaren verkon alueella eivät ole kovin isot
Osittain maksetut
Liittymämaksu on entinen, mutta sen lisäksi laskutetaan mahdollisesti syntyvät todelliset toteutuskustannukset
Alkuperäinen hinta 2014
Omakotitalot 1 290 €, rivitalot 1 250 €, varaukset 1 150 €
Yhteydenotot
Ota yhteys puheenjohtajaan. Palvelut tilataan Saimaan Kuitu Oy:ltä.

Maksut

Verkkopalvelut tilataan Saimaan Kuitu Oy:ltä. Ajantasaiset nopeudet ja hinnat — jotka sisältävät verkon vikahallinnan ja ylläpitopalvelut — löytyvät Saimaan Kuidun sivustolta.

Yhdistyksen käyttömaksu
15 €/vuosi käytössä olevilta liittymiltä (1.1.2023 alkaen; aiemmin 25 €/v)

Yhdistys hoitaa itse osan verkkotietojen ylläpidosta, uusien liittymien suunnittelutöistä, verkkotietojärjestelmän päivityksistä, asennusvalvonnasta, kirjanpidosta, verohallinnasta ja toimistotöistä. Käyttömaksulla katetaan näistä aiheutuvat kulut. Laskutuksen hoitaa BLC.

Osa kuntien laajuista verkkoa

Paimensaaren verkko rakennettiin niin, että se voitiin liittää osaksi koko kunnan laajuista verkkoa, jonka rakentaminen valmistui pääosin vuonna 2019. Verkkoa rakentamaan ja ylläpitämään perustettiin vuonna 2015 Saimaan Kuitu Oy, jonka omistavat Savitaipaleen, Taipalsaaren, Lemin ja Luumäen kunnat.

Yhteistyötä tehdään Lappeenrannan Energiaverkot Oy:n, Kymenlaakson Sähkön, Luumäen kaukolämpöyhtiön, Elisan ja Telian sekä kuntien kanssa — sähköverkon, katuvalaistuksen ja kaukolämmön rakentamisen yhteydessä.

Rakentaminen 2013

Verkon toteutusvaihe alkoi lokakuussa 2013. Alla kylän oma kuvaus työvaiheista.

  1. Teiden alitukset

    Toteutus alkoi teiden alitusputkien asennuksella. Se tapahtui paineilmakäyttöisen ”myyrän” avulla, joka iskee reiän ja vetää putken perässään. Näin vältyttiin tien katkaisulta ja häiriöltä liikenteelle. Hiekkatieosuuksilla teitä katkaistiin kaivamalla tai auraamalla.

    Tien alitusputken asennus paineilmalaitteella.
  2. Kaapelin asennus alkaa

    Valokaapelin varsinainen asennus maahan alkoi keskiviikkona 16.10.2013 Suvannosta kohti Paimensaarta.

  3. Talkoita pihoilla

    Kaapeliasennusta Paimensaarentie 24 A1–A4:ssä. Koko päivä meni neljän asunnon kanssa kahteen mieheen: noin 70 metriä kaapeliojaa ja putkea. Reikien teko oli iso urakka, kun piti purkaa verannan kaiteetkin. Talkoot kannattivat, sillä säästettiin iso tukku euroja.

    Kaapelioja talon päädystä portaiden vierestä ylös. Pihalaattoja nostettuna ylös kaapeliojan kohdalta.

    Valokaapeli asennettiin 30 mm:n suojaputken sisään, joten asennus voitiin tehdä matalaan, 20–30 cm syvyyteen. Laattojen alla kaapeli on hyvässä suojassa.

    Läpiviennin porausta oven karmin vierestä.

    Jos huoneistoon ei pääse valmiita putkia pitkin, joudutaan erilaisiin reijityksiin. Monissa taloissa valokaapeli tuotiin tiiliseinänkin läpi suoraan esimerkiksi olohuoneeseen. Aina löytyy reitti kaapelille.

  4. Auraus

    Kun vanhat kaapelit, putket ja kalliot eivät estä, kaapelit voidaan asentaa nopeasti auraamalla. Paimensaaressa tällaisia reittejä oli hyvin vähän.

    Kaapelin asennusta auraamalla tien varressa.
  5. Jatkoskaivot ja kytkennät

    Runkokaapelin muovinen jatkoskaivo on halkaisijaltaan 100 cm ja 70 cm syvä, ja se sijoitettiin maan alle. Jatkoskaivossa haaroitetaan runkokaapelit ja liitetään kiinteistökohtaiset kaapelit runkoverkkoon.

    Muovinen jatkoskaivo maassa ennen peittämistä.

    Kuidut hitsataan jatkoskotelossa ja kiinnitetään kytkentälevyille. Asennus on tarkkuutta ja puhtautta vaativa työ, ja se tehdään peräkärryssä vedettävässä työkopissa. Varsinaiset valokuidut ovat erittäin ohuita, hiuksenhienoja päällystettyjä lankoja, joilla on tarkka värikoodijärjestelmä. Paimensaaressa käytettiin pelkästään ruostumattomia jatkoskoteloita niiden pitkän takuuajan vuoksi.

    Kuitujen kytkentöjä jatkoskotelossa. Peitetty kaivo merkkitolppineen nurmikolla.

    Kaapeleissa tulee olla reserviä noin 15 metriä jatkoksen asennusta varten; ylimäärä kiepitetään kaivoon. Muutaman viikon kuluttua nurmikko peittää alueen.

Laitteet kotona

Uusissa päätelaitteissa on perustason wifi valmiina, joten laite kannattaa sijoittaa avoimeen paikkaan, ettei signaali heikkene seinien takia. Paras paikka on usein olohuoneessa television lähellä, koska televisio liitetään päätelaitteeseen CAT 6- tai CAT 7 -verkkokaapelilla. Sopimuksen mukainen nopeus saavutetaan, kun laitteet liitetään toisiinsa verkkokaapelilla.

Talopäätelaite asennettuna sähkökoteloon.
Talopäätelaite sähkökotelossa.

Valokaapelin rakentamisesta on oma kuva-albuminsa galleriassa.